perjantai 12. lokakuuta 2012

Joulujärjestelyä

Hei, ei kai taas ole perjantai? How is this possible? Ja mulla pyörii vaan joulut mielessä, niin valojen, koristeiden, mun ja muiden lahjatoiveiden kuin rahankin kanssa.

Eilen mä taas innostuin vaihtaan huonekalujen järjestystä eteisessä ja keittiössä. Ensin oli tarkotus laittaa jouluvaloja kaamosvaloja siis ikkunoihin ja muualle, mutta en ainakaan vielä saanut aikaiseksi. Kysyin vielä oikein äidiltäkin lupaa, onko sopivaa koristella kämppä jouluiseksi kun vielä ei ole edes marraskuu. Ei kuulema ole sopivaa, ja lupasin odottaa siihen joulukuun alkuun ja pikkujouluaikaan. Paitsi niiden valojen kanssa. Oon nähnyt niitä muilllakin!
Keittiöstä siirsin lipaston tohon isoon eteiseen, ja heitettiin vihdoin tosta rikkinäinen laatikko pois, joka oli teipattu jo sataan kertaan! Tohon hyllylle ja hyllyn alle saatiin kätevästi myös kenkiä, joita pikkueteisessä on ihan liikaa. Haluaisin kyllä jonkun ihan oikeenkin kenkätelineen -tai hyllyn tohon eteiseen, mutta kyllä toikin kelpaa nyt ainakin jonkin aikaa.
Myös kynttilänjalka pääsi takaisin eteiseen, kun on aiemmin ollut meillä makkarissa. Uudet kynttilät  niinkuin jalkakin anopilta. :-) Pois eteisestä siirrettiin myös London -peili ja harmaa pikkulipasto pikkueteiseen, kun siellä ei aiemmin peiliä ollut.
Pyörä on keittiössä vaan tilapäisesti.. :D Eli siirsin keittiön pöydän pois ikkunan edestä ton Kodin Ilosta ostetun canvastaulun eteen, ja koska keittiön lipasto siirtyi eteiseen, niin telkku ja Wii pääsi pöydän päähän. Me ei melkein koskaan syödä keittiössä, ja kahdestaan ei tarvitakaan kun kahdelle istumapaikat, niin mahdutaan tohon oikein hyvin. Seinä on niin kauhean tyhjän näköinen, niin laitan sille varmaan vielä ne koirien canvaskuvat.
What do you think? Aika hauskaa, kerrankin tuntuu siltä ettei tarvitse mitään uusia kalusteita. Ei edes vaikka pääsisi nyt just heti Ikeaan! Paitsi hakemaan niitä halpoja ydintuhon kestäviä pehmoleluja Siriukselle ja Stiflerille.

5 kommenttia:

  1. huomaa kyllä,että kumman sukupuolenedustajan käden jälki näkyy kodissa :) Aivan ihanasti oot sisustellut <:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, sanoin just samaa Atalle yks päivä! :D näkisit meidän makkarin.. pinkkeyden, timanttien, diskopallojen, pehmolelujen ja kukkien valtakunta! ja kiitos kehuista <3

      Poista
    2. voin vaan kuvitella.. :D sää ja sun diskopallot ;D

      Poista
  2. Kivalta näyttää, tuo koruteline on huippu!! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) niin se kyllä on, ihan huippu avaintelineenäkin!

      Poista