perjantai 12. lokakuuta 2012

Happy news

1. Nönnöttelyä OnePiecessä ja kalusteiden siirtelyä. 2. Ostin PYlle tollasen huojuva torni -juomapelin viikonloppuna Kodin Ilosta. 3. Ihanan poikaystäväni opiskelija/työtön/köyhäruokaa: nuudeleita ja kermakastiketta. 4. Marabou Daim <3. 5. Meillä ollaan jo melkein samankokoisia ryökäleitä. Ja nukutaan mitä hassuimmissa asennoissa!
Pyydä heti aluksi anteeksi kuinka mulla ei oo ollut pariin päivään mitään järkevää kirjoitettavaa! Eilen kylläkin tapahtui eräs erittäin kiva ja odotettu asia, nimittäin: MÄ SAIN SEN TYÖN! Sen, jossa kävin keskiviikkona haastattelussa siellä lahtelaisessa liikuntakeskuksessa. En olisi ikipäivänä uskonut että pääsen sinne, mutta pääsimpä kuitenkin! Eilen mulle soitettiin ja kysyttiin, et miltä tuntuis tulla maanantaina töihin. Mulla on ihan sairaan hyvä fiilis just nyt, sepä kun on vielä kaikenlisäksi vakityö. Kuinka mulla maailman huono-onnisimmalla ja änkyttävämmällä (onks toi edes sana?) voi olla näin hyvä tuuri.

Lisäksi pääsin tänään vihdoin aloittamaan tiiminvetäjänä Avonilla! Ja sehän tarkoittaa sitä, että kaikki konsultiksi ja Avonin tunnukset haluavat, ottakaa muhun yhteyttä niin pääsette mun tiimiin. Konsultin pitää olla yli 18- vuotias, eikä se velvoita mihinkään.

Tänään mulle tuli kanssa, yllätys yllätys, Avonin paketti, jossa oli mulle mm. tälläisiä juttuja:
Tällä kertaa tilasin lähinnä pesuaineita, kun mulla oli kaikki loppu. Tässä kuvastossa oli lisäksi mun mielestä superhyviä tarjouksia.
Mun uudet ehdottomat feivorittihiustenhoitoaineet: vadelmaa ja hibiskusta sisältävät shampoo, hoitoaine ja hoitosuihke.
 Tää mun oli ihan pakko saada! Blackberry & vanilla kylpyvaahto, ette voi ees kuvitella kuinka ihanalta toi tuoksuu. Eikä meillä oo ees kylpyammetta..
Pahoittelen muuten kuvien hiukka huonoa laatua, meillä ei keittiössä oikein enää tähän aikaan illalla oo kauheen hyvä valo. Jos jälleen jotakuta kiinnostaa tilata, niin joulukuvasto on ilmestynyt niin mulle viestiä vaan tulemaan!

Maanantaina pitäisi sitten suunnata yhdeksitoista töihin. Sattui kyllä tosi hyvään saumaan tää töihinpääseminen, mun olis ollut ensi viikolla pakko mennä siihen miten tehdään cv/haetaan töitä -kurssille, ja kiinnostus oli 0%. Olisin ollut siellä varmasti niin v*ttumainen etten olis siellä käymälläkään varmaan saanut enää mun naurettavaa työttömyystukeani! :D

Näihin kuviin ja tunnelmiin, hyvää viikonloppua!

6 kommenttia: