torstai 23. elokuuta 2012

Aika parantaa haavat?

Eilen oli kyllä niin nönnöttelypäivä kun vaan voi olla, tuli nukuttua vähän ''päikkäreitä'' sellaset melkein viis tuntia ja syötyä vaan jäätelöö ja piirakkaa. Eilen Juliuksen kuolemasta tuli kuluneeks tasan kuukausi. Aika on mennyt jotenkin tosi nopeesti, tai sitten se vaan tuntuu siltä. Ikävä ei oo helpottanut yhtään, eikä kyllä huono omatuntokaan, Julius ei oo vaan ollu niin paljoo ehkä mielessä kun silloin aluksi, kun tultiin ilman sitä kotiin.
                 Kaikki aina sanoo, että aika parantaa haavat, mut mä on kyl sitä mieltä, että ei paranna. Aika on ehkä korkeintaan laastari niille haavoille, mut sit kun se laastari kastuu ja lähtee pois, niin se haava on siellä alla vieläkin. Ja yhtä kipeenä.
                 Oon kans jotenkin aina eläny sellasessa käsityksessä että yhdelle ihmiselle annetaan vaan sen verran surua kun se ihminen pystyy kantaan. Ei kyl oo viimeaikoina kauheesti tuntunu siltä, ja sitä on alkanu miettiin että mitä niin pahaa on joskus tehny että on ansainnu tällästä surua. Tai mitä Julius oli koskaan kenellekään tehny, että se ei saanu ees kasvaa isoksi.
                 Mun on pitänyt muuten tätä kysyä aikaisemminkin, että onko kellään kokemusta lemmikin tuhkien sirottelemisesta, vai onko ne viisaampaa pitää tuolla uurnassa?


                  Pari viime päivää oon taas siivoillu Virkonilla paikkoja, kun se uus pentu tulee jo muutaman päivän päästä. Vielä olis vähän mattojen ja kenkien suihkuttelua, ennen kun lähdetään Tampereelle sitä hakeen. Eilen sain vihdosta viimein siivottua vähän enemmän pihaakin, eli kaadoin ihan surutta vaan monta litraa myrkkyä maahan, niihin muutamiin kohtiin missä tiedän että Julius on ollut. Onneks eilen sato oikeen kunnolla vettä, niin se myrkky toivottavasti levis ihan kunnolla. 
                 Luulis että mua harmittais tää kaikki desinfioiminen sen parvon takia, mutta ei mua oo haitannut. Ei kertaakaan, kun ei se ollu meidän vauvan syy. Nyt oon taas vähän viisaampi ja tiedän ainakin yhdestä asiasta vähän enemmän.




                     Juliuksesta teki ihanan se, kuinka se oli niin persoonallisen näkönen. Juliuksella oli toinen korva vähän lurpalla, johon me rakastuttiin heti. Julius oli myös kauhee puremaan kaikkea sen pienillä neulanterävillä hampaillaan.. ette arvaakaan kuinka vaikee tätä on kirjottaa..

Tätä kuvaa en pysty kattoon itkemättä. Tossa en vielä tiennyt että meidän pitää luopua Juliuksesta.


Mun pojat <3
                      Me lähetään jo tänään PYn kanssa mun porukoille, ja ollaan siellä siihen maanantaihin asti ja tullaan sitten vasta taas kotiin, niin en tiedä miten tulee nyt postailtua. Saatiin myytyä molemmat pleikkarit ja pelit, niin viedään ne ainakin ostajilleen nyt viikonlopun aikana, ja ollaan myös näkemässä mun kavereita ja otan varmaan koneen mukaan, että enköhän mä jotain keksi postaillakin. Huomenna mulle olis varmaan tullu se Avonin paketti ja YR kans, mutta ei olla kotona niin saan haettua ne vasta maanantaina postista. :-( eli ens viikkoon menee niistä postailut, yhyy!
                     Ja ainiin, sen meidän tulevan pennun Charlien nimeksi ei tulekkaan Charlie, vaan Stifler! Sit musta tulee Stiflerin Mutsi. Voidaan kutsua sitä Stiffmeisteriks!

Stifler ja Stiflerin mutsi
                  Tuntuu jotenkin tyhmältä puhua samassa postauksessa Stifleristä ja Juliuksesta, mutta kai mun on vaan pakko jatkaa elämää eteenpäin nyt sitten Stiflerin kanssa, mutta unohtamatta Juliusta, joka tulee aina oleen Siriuksen numero 1 pikkuveikka.

NO mutta enköhän mä ala nyt jo pukeen ja meikkaileen (kello on jo melkein 12, hehe), ja valmistautuun lähteen ja pakkaan. Palataan!

2 kommenttia: