maanantai 10. joulukuuta 2012

Lauantairentoilua

Joo tosiaan tämä kyseinen postaus piti julkaista jo lauantaina mutta kuinkas kävikään - the ultima-siivoojaperfektionisti Jenna oli ''siivonnut'' kameran johdon vaatehuoneeseen sukkalaatikkoon juuri ennen tupareita tietokonepöytää rumentamasta, josta löysin sen tänä aamuna. Hyvä minä.

Tuparit oli tosiaan perjantaina ja niin oli myös hammaslääkäri. Käynti oli juuri niin kamala kuin ounastelinkin, ellei vielä pahempi! Mut oli ensin johdatettu aivan väärään osaa kaupunkia aivan väärään sairaalaan, ja kun vihdoin pääsin oikeaan paikkaan, jouduin jonottamaan sen pari tuntia ennen päivystykseen pääsyä. Hammas on siis pahasti lohjennut ja melkein entinen, enkä yhtään ihmettele sitä kun ottaa huomioon missä kivuissa olin viime viikon! Nyt vaan pitäisi kiireesti saada aikaa yksityiselle hammaslääkärille, että saisin pehmeän väliaikaispaikan pois ja hampaani kokonaan korjatuksi..

Perjantaina meillä oli käymässä tosiaan Emmi, Jomppa ja Hilppa, joiden kanssa lähdettiinkin sitten illalla syömään Amarilloon. Myös Janita, Dexter ja Nella käväsivät meillä sitten lauantaina, kun eivät itse tupareihin päässeet. :-)
Tää oli aivan superhyvää! Nimee en vaan taas muista, Margharita jotain kuitenkin.
Otettiin tyttöjen kanssa yhteiseksi tollanen Chicken Platter, jossa oli vähän kaikkea maistiaisia alkupaloista. Mä vaan niin rakastan noita mozzarellatikkuja ja cheddarjuustoa!

Oli kyllä kiva viikonloppu ja kivaa myös pitää ensimmäisiä illanistujaisia meillä uudesssa kodissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti