keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Vähän päivitystä

Moikkelis. Kuulumisista sen verran heti tähän alkuun, että muutto on kovassa käynnissä ja koirat jo valtavan isoja. Lisäksi musta tuntuu kun olisin aina töissä ja tän muuton ajan mun elämä jotenkin rullais vaan paikallaan. Tavallaan, että elämä on niinkun holdilla tai keltasella valolla tai miten sen nyt järkevästi sanoisi..kuitenkin niin että odotan kauheesti kaupunkilaistumista ja uuteen asuntoon kotiutumista. Tietty myös tupareita kun saa taas pitää hauskaa kavereiden kanssa.
Ne Emmi ja Jomppa käväs meillä viime viikonloppuna, ja leivottiin Emmin kanssa ihan uskomattoman hyvää porkkanakakkua! Oli muutenkin välillä kiva vaan olla ja puhua kaikesta. Vein carrot cakea myös iskälle isänpäivälahjaksi, ja hyvin se upposi sinnekin!
Ja koirien koosta vielä, stifler on kirinyt sirren ohi jo 6-0 korkeudessa, ja mulla alkaa olemaan oikeesti vaikeeta pitää niitä yksin lenkillä ruodussa. Sirius siis oikealla ja Stifler mustissa valjaissa vasemmalla. Saas nähdä kuinka iso tosta meidän rontista oikein tulee!

Tässä viimeisen viikon oon herännyt joka aamu vähän aikaisempaan junaan, että pääsen puuhailemaan pahvilaatikoiden ja tavaroiden paikalleenasettelemisen kanssa. Se onkin yksin syy miksei kirjoittaminen ole inspannut, nimittäin pahvilaatikot. Niitä on joka puolella, tyhjiä, täysiä tai rikkinäisiä. Kotonakin on niin sekaista ja päivä päivältä tyhjempää, kun joka aamu lastataan PYn kanssa punto täyteen tavaroita vietäväksi uudelle asunnolle.
Löydettiin Kartsun kans tälläinen kiva WC -setti Kodinilosta viikonloppuna, johon kuuluu kaksi mukia, hammasharjateline, saippuapumppu, wc -harja, roskis ja saippuanpidike, ja hintaakin oli vaan kymppi. Tosi kivat meidän uuteen kylppäriin!
Uutta kylppäriin ostin myös Prismasta, nimittäin Vallilan Jaffa -suihkuverhon. Tykkään tosta aivan sikana joten pakkohan se oli saada, vaikka hinta vähän kirpasikin, muistaakseni 35e! Onneksi ei muualle kämppään tarvitse uusia mitään sisustusta, kun just ostettiin olkkariinkin uudet vehkeet vajaa puoli vuotta sitten.
Niinkun kuvista muuten varmasti huomaakin, olen jälleen brunette. Värjäsin tänään aamulla tuollaisella luonnollisella kulllanruskealla, ja oon kyllä tyytyväinen jälleen. Vaihtelusta kyllä oikeesti piristyy kummasti! Kuten myös uusista ripsistä jotka jälleen Suvi mulle räpläsi eilen.
Alkaa muuten tuntua ihan siltä, että kompensoin kasvanutta kotoo-junaan-junasta-töihin -kävelypakkoani käymällä joka päivä hesessä syömässä. Mun jalat huutaa hallelujaa kokoajan, mutta puhelimen kuvasaldosta laskeskellen on tullut lähes joka päivä käytyä kyseisessä ruokaravintolassa rikastuttamassa vatsanseutua. Mäkkiin en enää alistu, siellä ei mikään maistu enää oikein miltään. Nytkin kirjoittaessani tätä junassa mässyän noita jugurttimansikkapalloja!

No mutta, mulla on teidän kaikkien miljoonat blogimerkinnät lukematta, joten nyt rentoudun niiden pariin. Lisää kuvia kämpiltä tulee varmasti viikonloppuna, kun aletaan ihanninnkuoikeesti muuttamaan. Natinati!

4 kommenttia:

  1. Tsemppiä sinne kaikkeen. Muuttaminen on kyllä aina sellaista, mitä ei ihan huvikseen viittisi tehdä. Sit on kuitenkin hyvä fiilis, kun on uusi koti ja homma valmis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppauksesta, sitä tässä tarvitaankin.. sitä hyvää fiilistä odotellessa :-)

      Poista
  2. great blog! would you like to follow each other? let me know!

    VastaaPoista