keskiviikko 7. marraskuuta 2012

I'm sorry, but I have some great news!

Olen siis pahoillani tästä muutaman päivän tauosta! Kaikkea kivaa ja meidän elämän mullistavaa on tapahtunut nyt parin viime päivän aikana, etten rehellisesti sanoen ole muistanut uhrata pienintäkään ajatusta tälle blogille. Oon myös tapani mukaan ollut ihan sairaan väsynyt töiden jälkeen, joten ei musta olisi mitään järkevää tänne irronnutkaan.

Eilen käytiin muunmuassa allekirjoittamassa meidän uusi vuokrasopimus! Me siis MUUTETAAN! Vihdoinkin! Oon ollu nyt pari päivää ihan täpinöissäni (oon käyttänyt tota sanaa jo ihan liikaa..) koko muuttohommasta, johon on aikaakin enää pari viikkoa, että saadaan avaimet ja aloittaa muutto. Rakastuttiin molemmat uuteen asuntoon ihan kympillä, kun ensin molemmilla oli ne samat asenteet ennen näyttöä, ei tää kuitenkaan oo tarpeeks iso tai liian huonossa kunnossa, jne. Ollaan niin monta kertaa jouduttu näissä asioissa jo pettymään. Kun astuttiin sisälle siihen 4. kerroksen melkein 80 neliön kolmioon, oltiin ihan myytyjä. Laitan tähän muutaman (huonolaatuisen, olen pahoillani) kuvan meidän uudesta kodistamme, jotka napsin eilen siellä ollessamme.

Tässä näkymä ulko-ovelta eteiseen. Oikealla vessan, pikkumakkarin (alias PYn pelihuoneen) ja ison makkarin ovet. Perällä mun vaatehuoneeni jonka vierestä pääsee keittiöön ja olohuoneeseen.
WC on hyvin 90-lukumainen, mutta mulla on jo sata ideaa sisustukseen millä saadaan toi just meidän (tai mun..) näköiseksi. Ilman mitään sisustamista toi on aika kolkko. Mut siel on amme! Here I come vaahtokylpy ja kynttilät!
Iloinen muuttaja..
 The iso makkari, josta löytyy myös vaatekaappitilaa.
Tässä sitten vielä pari kuvaa mun ''pienestä'' ja ''vaatimattomasta'' vaatehuoneesta, jossa on jopa ikkuna. Mun kauneuspeilipöytäkin mahtuu hei tonne. En malta odottaa että pääsen täyttämään noita hyllyjä!
Keittokomeromme. Aika paljon vaatimattomampi kun meidän nykyinen keittiö ja vähemmän kaappitilaa, mutta ne on jälleen sellasia asioita joista voin tinkiä ja joita pystyn sisustuksella muokkaamaan miellyttävimmiksi. Hyvä syy sitäpaitsi karsia astioita niihin joita oikeasti käyttää, meillä on kaapit täynnä viime muutossa mukaan tulleita vanhoja lautasiakin varmaan sadat erilaiset.
Ruokailutila. Vasemmalta pääsee parvekkeelle, ja oikealla ''reikä seinässä'' elikkä tarjoiluluukku keittiöstä tai jotain vastaavaa. Reikä oli kanssa yks juttu miksi rakastuttiin tähän kämppään! Meidän pikkuinen neljän hengen pöytä kylläkin on auttamatta aika orpo tässä ruokailutilassa, mutta saapahan tuonne sitten muuta tavaraa laitettua.
Kuvaa olohuoneesta makkariin. En erityisemmin rakasta noita lattioita, tykkään enemmän esimerkiksi kirsikan värisestä laminaatista jota mulla on ollut omassa huoneessa porukoillakin, mutta on tuokin parempi kun joku kokolattiamuovimatto. Tykkään kyllä tässä asunnosta siitä, kuinka kaikki on tehty niin neutraaliksi. Seinät ovat valkoisia tai harmaita, ja WCssäkin on mustavalkoinen teema. Saa itselle niin paljon vapaammat kädet kun jonkun kukkatapetin tai ihan vääränväristen tehosteseinien kanssa.

Oon tällä viikolla kyllä puuhaillut muutakin kun vain muuttoa, tässä parit sekalaiset kuvat alkaneelta viikolta.
Nyt alan valmistautuun töihin lähtöön ja aamulenkille! Adios :-)

4 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva tuo teidän uusi kämppä! :)
    Niin ja ihanaa, jos jaksat väsätä sen haasteen uudestaan!
    En huomannut, että olet saanut sen jo aiemmin :)

    VastaaPoista