lauantai 3. marraskuuta 2012

Freaky Friday

Kuka tunnustaa nähneensä kyseisen leffan joskus VHS -kasettina? Mä ainakin tunnustan, ja tunnustan myös eläytyneeni täysillä Take me away -ja Ultimate -biiseihin kyseisen leffan soundrackiltä. Ensinmainittua on tullut leikkimökissä monet kerrat fiilisteltyä sillon 10 -vuotiaana vuonna 2003.
Perjantai on pahin ei kuitenkaan kyllä liity eiliseen perjantaihin mitenkään, mutta mikäs sen parempaa kun pieni offtopicci heti aluksi! Eilen oli kyllä jonkun verran pitkäveteinen päivä, pelkkää toimistoa ja päivän kohokohtana mäkkisafkat Heinin kanssa, jonka jälkeen haettiin PYlle uusi puhelinliittymä ja kortti kun mun vanha iluuri nelkku on saatu korjattua sille. Nyt ollaan sit molemmat omenoita! 

Tultiin eilen illalla tähän meille, ja haettiin Valkeakoskelta se korjattu puhelin. Sitten lähdettiin Kartsun  ja PYn kanssa moikkaamaan Jankan Wanhalle grillille Tampereelle Stifun kasvattajaa Minnaa ja hänen äitiään jolle Minna on antanut sjoitukseen kaksi Stiflerin sisarusta. Tarkoitus oli vähän käydä läpi sitä Stiflerin ongelmakäyttäytymistä ilman Siriusta. Kaikki sujui kuitenkin paremmin mitä ajattelin, Stifu ei käynyt heti kiinni vaan kuunteli käskyjä ja rauhottukin sitten lopuksi ja pääsi näkemään äitiänsä Lolaa! Tulihan siitäkin rähinä, itse olisin toivonut että ne olis tulleet toimeen ja vaikka nuolleet toistensa korvia tai jotain. :-(
Amerikanbulldoggi Femi
Ivan
Stifun äiti Lola
Stifun veli ja sisko Thelma ja Aapo
Eka tapaaminen kahden kuukauden tauon jälkeen. Vähän jännitti!
Käytiin sit myös Kuljun Kartanossa kun mikään muu kauppa ei oikein tänään ollut auki, josta ostettiin mulle ainakin uudet hiusvärit, tonttulakki (pinkki!) ja karkkia tietysti. Käytiin kanssa hakemassa PYlle makkarakori ja mulle ja Kartsulle kinkku -ja kanaroastit.
 Hyvää lauantai -illan jatkoa kaikille. :-)

6 kommenttia:

  1. Oon vaan ehkä edustavin koskaan näissä kuvissa :)

    VastaaPoista
  2. Sulle on haaste mun blogissa! :)
    Käy katsomassa!

    http://takeofmoment.blogspot.fi/2012/11/haaste-number-one.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Salla :-) oon tehnyt ton jo kerran aikaisemminkin, mutta sun vastaukset oli niin mukaansatempaavat niin taidan tehdä uudestaankin! :-)

      Poista
  3. Aivan ihana toi pipo tai karvahattu tai mikä nyt onkaan! Oon etsinyt just tollaista :--)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mäkin oon ihan rakastunut siihen ;-) onneks noita myydään nykyään melkein jokapaikassa ja miljoonaa eri mallia!

      Poista